torstai 14. marraskuuta 2013

Eurooppalainen opintopolku & blogit

Miten blogeja meidän oppilaitoksessa voidaan tämän hankkeen tiimoilta hyödyntää?

Opiskelijat voivat vaihtojaksolla blogeissa kertoa muun muassa yleisesti vaihtojaksoon ja matkaan valmistautumisesta. Tekstin, kuvan ja videon keinoin on helppo kertoa esimerkiksi pakkaamiseen liittyvistä huomioista. Kirjoittamisen aiheita voivat olla esimerkiksi
- Mitä käsimatkatavaroissa saa kuljettaa?
- Kuinka nesteet pakataan? 
- Miten toimin, jos myöhästyn lennolta?
- Miten lähtöselvitys tehdään?

Kohdemaassa opiskelija tai opettaja voi blogata mm. kulttuuriin liittyvistä huomioista ja opituista asioista. 

"Moderni tarkoittaa uutta tai nykyaikaista, tätä päivää koskevaa."

Blogit auttavat opiskelijaa oikein ohjattuna ymmärtämään oppimaansa sekä vaihtojakson tavoitteita ja tarjoavat hienon kanavan myydä eri kohteita ulkomaan vaihtoa harkitseville. Sisältöjen kautta opiskelija osoittaa osaamistaan, joka voi olla hyödyksi esim. osaamisen tunnistamisessa myös muilla kursseilla. Sisältö voi olla todella arvokasta myös työpaikkaa haettaessa.  

Matkablogi

Matkalle lähtö
-miten valmistaudut matkalle?
-kohdemaan kieleen ja kulttuuriin tutustuminen

Työssäoppiminen ulkomailla
-työhön ja työkulttuuriin tutustuminen
-miten kaikki sujuu
-millaisia työtehtäviä?

Kulttuurivalmennuksen tekeminen Ranskasta

Arveltiin tehdä omasta oppimiskokemuksesta mobiilimaailmassa ja Ranskan reissusta matkablogi. Blogia jaetaan Samiedun "sami hankkeet ja kehittäminen" -fb ryhmässä kaikille innokkaille Samin kehittäjäopettajille.



Lisäksi testaamme opiskelijoilla aikaisempaa ohjatunpaa bloggausta. Tarkoituksena on tehdä kirjalliset bloggausohjeet opiskelijoille, joissa käy ilmi ainakin tagaus, (ammattitaitovaatimukset, toppitavoitteet, arkioppimisen tavoitteet) kuvaamisen ja kirjoittamisen etiikka ja tekniikka. Opettajille tehdään ohjeistusta bloggauksen ohjaamisesta.

Blogin hyödyntäminen uudessa hankkeessa

Keskustelu- ja tiedonvaihtokanava eri oppilaitosten hankkeessa työskentelevien välillä. Myös muiden hankkeiden kautta saksankielisiin ja ranskankielisiin maihin lähtevien blogit tehdään Bloggerilla ja linkitetään.


Opiskelija maailmalla ja blogi

Meidän opiskelijoiden blogeista puuttuu kommentointi ja muiden osalistuminen. Ainakaan en ole sellaista huomannut. Voisiko opiskelijan ryhmän saada mukaan? Ja ryhmänohjaajan!

Muilta opiskelijoilta voisi tulla hyviä kysymyksiä, jotka saisivat matkalla olevan opiskelijan havainnoimaan ympäristöään uudesta näkökulmasta.

Omassa opetuksessani blogin pitäminen - englanniksi - voisi hyvin olla osa kurssin opiskelua. Monella opiskelijalla on tietokone kotona eli eivät tarvitsisi iPadia. Ja voivatko he edes saada koulun padia mukaan? Padit ovat vasta hankinnassa, joten käytäntöjä ei vielä ole. 

Lähitunneillani voisin tietysti antaa aikaa blogin päivittämiseen: kertoisivat edellisen viikon tapahtumista jne. Mutta pitäisikö opiskelijoilla olla ennen enkun opiskelua opastusta bloggerin käyttöön, vai ostaisinko itse ohjata siihen.

Blogin hyödyntäminen opiskelijaliikkuvuuksissa

-Blogia voisi hyödyntää jo opiskelijoiden valmennusvaiheessa ryhmäytymisen välineenä.
Vaihtoon lähtevät ryhmät voisivat suorittaa tehtäviä liittyen tulevaan vaihtoon, tehdä itsestään esittelyjä, ja jakaa ajatuksiaan vaihtoon liittyen. 

-Blogin pitäminen vaihdon aikana korvaisi Luoville tehtävän perinteisen työssäoppimispäiväkirjan.

-Laajempi ja helpompi yhteydenpitoväline






-Miia & Antti Luovista

Torstai on toivoa täynnä

Hyvää tuulta Omniassa!